keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pitsiliinamatto vol. 2





Aivan ensimmäinen blogipostaukseni oli maaliskuussa 2013 virkattu pitsiliinamatto. Edellinen matto oli virkattu pitsiliinan ohjeella, eikä se ollut mitenkään ideaali matoksi. Matto on ei ollut erityisen tiivis, eikä se pysy lattialla kovin hyvin muodossaan. Tällä kertaa sain kudetta ostaessani käsityöliikkeestä mukaani matto-ohjeen, jonka liitin myös tänne kuvatiedostona, jos joku muukin innostuu virkkaamaan!

Halusin matosta hieman suuremman kuin ohjeessa, joten seurasin ohjetta 10. kerrokseen asti, jonka jälkeen virkkasin kerrokset 8-11. Kudetta kului omaan mattooni 3 kg ja halkaisijaltaan se on noin metrin. Matto on edelleen pienempi kuin olisin halunnut, koska oikean värinen kude pääsi loppumaan käsityöliikkeestä. Matto oli tarkoitus sijoittaa keittiöön, mutta se näyttää siellä surullisen pieneltä. Eiköhän näin söpölle matolle kuitenkin löydy vielä joku paikka meidän huushollista!

torstai 6. elokuuta 2015

Jokeri


Pitkästä aikaa palasin rakkaan, mutta viime vuosina käsitöiden jalkoihin jääneen harrastukseni pariin. Muutaman viime vuoden aikana olen piirtänyt lähinnä suunnitelmia vaatteista, en mitään muuta. Viimeksi olen piirtänyt ihan vain piirtämisen ilosta joskus ammattikorkeakouluopintojeni alkuaikoina, varmaankin nelisen vuotta sitten, sillä valmistumisestani tuli kesäkuussa kuluneeksi kaksi vuotta. Kesälomalla inspiraatio heräili pitkän hiljaiselon jälkeen, tässä on lopputulos. Piirustuksen aihekin on vanha ja aina yhtä rakas, eli elokuvat. Jo lapsena muistan maanneeni lattialla television edessä pitkät tovit Disney-elokuvien hahmoja piirrellen. Tämä tuotos tosin syntyi ihan piirtopöydän ääressä istuen. Ehkäpä innostun jatkossakin piirtämään enemmän, tosin seuraava blogiin ilmestyvä tuotos liittyy todennäköisesti jälleen kerran vaatteisiin, lisää siitä myöhemmin!