keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pikkujoulumekko



Pikkujoulukauden lähestyessä sain inspiraation uuteen juhlamekkoon! Eurokankaasta löytyi kaunista punaista pitsiä ja trikoota. Tällä mekolla pärjätään loppuvuoden juhlat!


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Talutushihna




Viime talven solmeilukurssilla innostuin tekemään kiinalaista kierrenyöriä, josta päädyin valmistamaan talutushihnan koiralleni. Kierrenyöri on yksinkertaista tehdä, internetistä löytyy hyviä ja selkeitä ohjeita. Talutushihnan tein kuudesta puuvillanyöristä, kahdesta valkoisesta ja neljästä oliivinvihreästä, joiden puoliväliin eli kierrenyörin aloituskohtaan pujotin papukaijalukon. Kuvat  valmiista hihnasta sain blogiin vasta nyt, koska hihnan alkuperäinen lukko ei ollutkaan riittävän kestävä, vaan se petti ensimmäisellä kovalla pakkasella. Nyt vasta sain hankittua hihnaan uuden lukon, ainakin toistaiseksi se on kestänyt! 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kaulahuivi, pipo ja lapaset



Syysiltojen pimetessä ja ilmojen viiletessä minulle iskee jokavuotinen innostus neuloa jotakin lämmittävää. Tällä kertaa syntyi kaulahuivi, lapaset ja pipo Novitan Isoveli-langasta. Kaikki on neulottu kaksinkertaisella langalla, jotta lopputulos olisi erityisen muhkea ja lämmin. Näiden kanssa pärjää kovemmallakin pakkasella!

lauantai 24. elokuuta 2013

Nahkaisia koruja kaupan Hämeenlinnan Taiteiden Yön basaarissa pe 30.8.


Ystäväni sai minut suostuteltua lähtemään kanssaan myyntipuuhiin Hämeenlinnan Taiteiden Yön basaariin perjantaina 30.8. Basaaritapahtuma järjestetään Verkatehtaankujalla klo 17 alkaen, ohjelmassa on musiikkia ja taidetta. 

Päädyin valmistamaan myyntiin koruja ylijäämänahoista, ketjut ja korulukot ostin Sinellistä. Koruja on saatavana kolmessa eri värissä: sinisenä, punaisena ja mustana. Todennäköisesti valmistan myyntiin myös korvakoruja kaulakorun kaveriksi. Samassa pöydässä upeita makramee- ja lasikorujaan myy Mari Karvinen.

Lisätietoa Taiteiden Yön basaarista:

http://www.hmltaiteidenyo.fi/

http://www.suisto.fi/

torstai 23. toukokuuta 2013

Neulejakku




Viimeisen viikon olen viettänyt rakkaan harrastukseni, neulomisen parissa. Neuloin Moda-lehdestä löydetyn ohjeen mukaan neulejakun. Lankana käytin Novitan Isoveli-lankaa, jossa on 75 % villaa ja 25 % polyamidia, lankaa kului n. 750g. Jakun neulominen aloitetaan takaa pitsikuvion keskeltä ja se neulotaan pyröpuikoilla silmukoita pikkuhiljaa lisäillen. Hihat tein työhön oman pääni mukaan, sillä ohjeen mukaiset hihat eivät minua erityisesti miellyttäneet. Neulejakku onnistui todella hyvin ja se varmasti lämmittää viileinä kesäiltoina!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kesähousut




Pitkään olen haaveillut leveälahkeisista, kuviollisista housuista ja vihdoin jaksoin sellaiset itselleni tehdä. Kaupasta en ole housuja ostanut, koska joko kuosi ei miellytä tai sitten housut eivät istu kunnolla. Veikkaan, että tällaiset "mummon verhokankaasta" ommellut housut jakavat mielipiteet ja ainakin siskoni nauraa varmasti vedet silmissä nämä nähdessään, mutta itse olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Kevään ensimmäisiä grillijuhlia odotellessa! :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Nahkaiset hihat farkkutakkiin




Avomieheni on pyytänyt minua lähes vuoden päivät tekemään nahkaiset hihat hänen vanhaan farkkutakkiinsa. Hihoihin on käytetty kierrätysnahkaa kirpputorilta ostetuista nahkahousuista. Uutena takkiin on ostettu hihojen vetoketjut, vuorikangas sekä vanu tikattuihin kappaleisiin olalla ja alahihassa. Vihdoinkin tehtävä suoritettu, eikä lopputuloskaan ole hassumman näköinen!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tuunattu nahkahame


Äitini 20 vuotta vanha nahkahame sai uuden elämän. Hameen vyötäröä on kavennettu, helmaa lyhennetty ja siihen on leikattu pitsiä muistuttava kuvio. Kuvio piirrettiin pahvisen sapluunan avulla nahan nurjalle puolelle ja leikattiin terävillä saksilla. Kyllä vuosia vaatekaapissa lojuneelle hameelle nyt löytyy käyttöä!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kivikaulakoru

Tiimarissa käydessäni ihastuin turkooseihin korukiviin, joista halusin välttämättä valmistaa näyttävän kaulakorun. Kiviä koruun kului melko runsaasti ja niiden hinnaksi tuli parikymmentä euroa, mutta oli se silti sen arvoista! Kivet on pujotettu metallilankaan, joka takuulla kestää niiden painon.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Nahkainen vyö ja kaulakoru


Viime vuonna suunnittelin ja valmistin kouluprojektina NEBULA-vaatemalliston, josta jäi runsaasti ylijäämämateriaaleja, kuten sinistä sikamokkaa, josta päätin valmistaa vyön ja kaulakorun.

Vyö on tehty kahdeksikkoa muistuttavista kulmikkaista kappaleista, jotka on punottu yhteen kahdella pitkällä nahkasuikaleella. Nurjalle puolelle on kiinnitetty liimatukikangas, jotta vyö ei venähtäisi käytössä.




Kaulakoru on tehty yhdestä kappaleesta, johon on leikattu aukkoja terävillä saksilla. Takana on nepparikiinnitys.


Linkki NEBULA-malliston kuviin:


torstai 7. maaliskuuta 2013

Pitsiliinamatto


Pitsiliinamaisia mattoja on näkynyt viimeaikoina runsaasti, joten innostuin itsekin virkkaamaan maton vanhaa pitsiliinan ohjetta mukaillen. Matto on virkattu Tiimarista ostetusta puuvillakuteesta. Paksulla matonkuteella virkkaaminen on mukavan nopeaa ja helppoa, joten maton tekemisessä ei kauan nokka tuhissut. Mallina toimii 5 kk vanha australianterrieri, Welmu.